2014-03-17 nettiin




Helsinki-Areena -
Kuvia ja linjoja
vuosien varrelta.

Torstai 2013-01-24
2013 N:o 10

Edellinen
- Seuraava

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Jokaiselle etusivulle!

Muutoksen tarve


Koivut Kuva


Karhu Kuva

2013 Tammikuu. Britannia vaatii uutta EU:ta.

"Kissan häntä kainalossa". Kuva: Pertti Manninen torstaina 2012-01-24 08:54. Isonna!

Helsingin Sanomat torstaina 2013-01-24:
Britannia vaatii uutta EU:ta.
* Pääministeri David Cameron haluaa kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä. Kyseessä olisi kyllä/ei-äänestys.
* Angela Merkel: Olemme valmiita keskustelemaan Britannian toiveista.
* Jyrki Katainen: Voimavarat pitää keskittää EU:n kehittämiseen eikä sen hajottamiseen.

Muut kuvassa näkyvät otsikot: Eero lehden kiinteistössä thaihierontapaikka. - Asuntolainojen katto voi tulla vuoden päästä. - Jääkiekkoliitto kiisti väitetyt kannabiskäryt. - Työkyvyn vaaliminen säästäisi miljardeja. Isonna!

Kalervo Kummola: En ole käyttänyt kannabista ennen, enkä jälkeen kisoja.

tammikuu 24, 2013

Kalervo Kummolan lausunnosta ei kuitenkaan käynyt ilmi, mistä kisoista hän puhui, eikä myöskään sekään, mitä tapahtui kisojen aikaan. Tähänhän me olemme jo tottuneet!

Viikkosanomat. Pertti Manninen.
Torstai 2013-01-24 13:10.

http://viikkosanomat.fi/2013/01/24/kalervo-kummola-en-ole-kayttanyt-kannabista-ennen-enka-jalkeen-kisoja/

"Sen verran mäkin tiedän" & Hämmentävä kannabismyrsky. Keskisuomalainen. Lue!
Kuva: Pertti Manninen torstaina 2012-01-24 09:45. Isonna!



Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open

NETTIRUUTU - ASIAKASPÄÄTE

Myynti tai vuokraus

Patong Ravintola - Sauna ja kabinetti - Mopot ja auto -
Flying Finn Vene-Kalastus -
Vuokrattava Talo- Huvila

phuket.fi
- patong.fi


Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong Sauna ja kabinetti


Patong Majatalo-Huoneistot


Patong
Mopot ja auto


Flying Finn Vene-Kalastus


Vuokrattava Talo-
Huvila
Thalangissa

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Helsinki-Areena -
Kuvia ja linjoja
vuosien varrelta.

Maanantai 2013-01-21

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Jokaiselle etusivulle!

hs24.fi on nyt hs24.mobi Lue!

2013 Tammikuu. Talous.


Kiinniotto.
Isonna!

Golla ja Jolla tavaramerkkiriidassa. Seuraavana Julli?

tammikuu 16, 2013

Myös Julli-tavaramerkin haltija on huolissaan, kun Mullin lisäksi G:llä alkavakin on jo hakusessa.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 16.01.2012 00:23.

http://viikkosanomat.fi/2013/01/16/golla-ja-jolla-tavaramerkkiriidassa-seuraavana-julli/

Kuva. Pertti Manninen heinäkuussa 2006. Helsinki. Pasila.






phuket.fi - patong.fi



(13) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.
Tammikuu. Muutoksen tarve

Asiat eivät muutu, vaan me.
Henry David Thoreau

Kypsyys, jota meidän on pyrittävä tavoittelemaan, on siinä, että väsymättä ponnistelemme tullaksemme yhä luonnollisemmiksi, yhä rehellisemmiksi, yhä oikeamielisemmiksi, yhä rauhallisemmiksi, yhä lempeämmiksi, yhä ystävällisemmiksi, yhä säälivämmiksi.
Albert Schweitzer

Kun tulet umpikujaan, muutu - muuttuneena pääset läpi.
I Ching





Perjantai 2013-01-18

Jokaiselle etusivulle!

Joulukuun kävijät
85069

Muutoksen tarve



Etsijät Kuva

2013 Tammikuu. Talous. Telakka.


Rasmus väsähtää telakkauutisiin.

Kuva. Pertti Manninen tiistaina 2013-01-15 09:13.
HS: Telakalle haetaan pikaratkaisua- Keskisuomalainen: Telakkateollisuuden pelastajaa ei tunnu löytyvän.



Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open

Patong Ravintola - Sauna ja kabinetti - Mopot ja auto -
Flying Finn Vene-Kalastus -
Vuokrattava Talo- Huvila
phuket.fi - patong.fi





Lumetta lumessa.

Tiistai 2012-12-11 18:43. Jyväskylä. Voionmaankadulta Ilokiveen oikaistessa uutta polkua pitkin. Kuva: Pertti Manninen.



Junailiko ex- ministeri Jyri Häkämies laivatilauksen Ranskaan? Viikkosanomat


Suomi ja YK. Into Natoon ja EU:n rauhanturvajoukkoihin kostautui. Lue!
Matti Vanhanen alkoholikuolemien isä. Hallituksen vastuuton alkoholipolitiikka. Lue!



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.sanomanetti.fi/2003/07/31/viikonkuva.htm





 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,

niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.sanomanetti.fi/2001/05/17/hymy.htm

 

 


Helsinki-Areena - 2013/01/24 - Kuva: Kissan häntä kainalossa - Britannia vaatii uutta EU:ta - Kalervo Kummola: En ole käyttänyt kannabista - Sen verran mäkin tiedän & Hämmentävä kannabismyrsky. - David Cameron, Angela Merkel, Jyrki Katainen, Eero Lehti, Kalervo Kummola, Jukka Jalonen, Timo Seppälä, Sinuhe Wallinheimo ja Jukka Rönkä, Ilkka Kulmala, Pertti Manninen - Helsingin Sanomat, Keskisuomalainen, Viikkosanomat-blogi - Talous. Telakka. Kuva. Rasmus väsähtää telakkauutisiin. - Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. Tammikuu. Muutoksen tarve - Kuva. Lumetta lumessa. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Torstai 24.01.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - sanomanetti.fi -

N:o 1531. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-01-24 ja 2013-01-26, nettiin 2013-01-2611:55, linkkejä 2013-01-26.


Sivun alkuun!

Kiinniotto.

Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila. http://www.sanomanetti.fi/2007/09/11/etusivu.htm


Nokia potkii 2000- 2012 Lue! Jenkkineekeri 1952 Kuvasarja


Sananvapauden loukkaus Lue!

Sivun alkuun!

Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona nettiin keskiviikkona 2013-01-30.
Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona logot ja osoitteet muuttaen nettiin tiistaina 2013-10-29.
Helsinki-Areena-sivustoon (numerot 1-11) poimittu valikoima tiistaina 2013-11-12.
Helsinki-Areena-sivustoon poimittu valikoima sivustoista Nettisanomat/Sanomanetti otsikot säilyttäen sunnuntaina 2013-11-17.